Satellites
Satellites on kitarakvartetti, joka soittaa sekä ulkomaisia että kotimaisia rock- ja pop-klassikoita 1950-luvulta aina tähän päivään asti. Kappaleita esitetään sekä englanniksi, että suomeksi. Perinteisestä kokoonpanosta huolimatta keikkaohjelmistossa on monenlaisia musiikkityylejä, tunnelmia ja soundeja ja biisit on sovitettu ”omannäköisiksi”. Satellites ei ole vain hyvää meininkiä, vaan se myös hellii pelkästään musiikin kuuntelusta kiinnostuneiden korvia. Ohjelmisto räätälöidään aina tilaisuuteen sopivaksi. Satellites on tarvittaessa takuuvarma bilebändi ja bileohjelmistossa liikutaan ”Finhitseistä Paranoidiin.”
Satellites on perustettu vuonna 1998. Bändi on tehnyt pääasiallisesti tanssikeikkoja, mutta jonkin verran myös ”50 s’ rock’n roll/bile-keikkoja”. Alkuperäisestä bändistä on jäljellä ainoastaan laulaja/rytmikitaristi Mikko Hepo-oja. Uudistuneessa Satellitesissa soittaa Simo Rantanen (soolokitara, taustalaulu), Teemu Hanski (basso ja taustalaulu) ja Jouni Järvenpää (rummut). Nykyisen kokoonpanon myötä Satellites jätti taakseen tanssimusiikin ja keskittyy nyt vain omannäköisen ja kuuloisen musiikin tekemiseen. Ensimmäinen singlejulkaisu uudella kokoonpanolla on työn alla.
Bändi on aiemmin julkaissut yhden pitkäsoiton ”Mua kiusaat vain” vuonna 2004 Isto Hiltusen tuottamana ja viimeisin singlejulkaisu on vuodelta 2007 ”Telstar/Kun oot yksinäinen”.
